Elämän palvelua

Toimistomme palvelee kaikissa hautajaisiin liittyvissä asioissa. Pyrkimyksemme on auttaa omaisia varmistamaan, että kaikki hautajaisjärjestelyihin liittyvät seikat tulevat huomioiduiksi ja tilaisuus toteutuu kokonaisuudessaan toivotulla tavalla.

Palveluihimme voitte tutustua alla olevasta valikosta.

Helpoin tapa aloittaa järjestelyt on sopia henkilökohtainen tapaaminen toimistollamme. Tapaamisessa virkailijamme kertovat teille eri vaihtoehdoista ja auttavat toivomanne kaltaisen tilaisuuden järjestämisessä. Autamme haluamassanne laajuudessa; tahtoessanne hoidamme yhteydet niin seurakuntaan kuin valokuvaajaankin. Virkailijamme Petri Mäensivu ja Marja Jämsen vastaavat mielellään kaikkiin kysymyksiinne joko puhelimitse, sähköpostilla tai paikan päällä toimistollamme.

Suomen Hautaustoimistojen liitto ry:n verkkosivuilta löydätte kattavan listan huomioon otettavista seikoista.

Arkut ja uurnat

Toimistollamme on esillä laaja valikoima niin klassisia arkku- ja uurnamalleja, kuin oman verhoomommekin malleja. Verhoilijoidemme avustuksella voitte myös suunnitella uniikin, yksilöllisen arkun toiveidenne mukaisista materiaaleista.

Verhoomo

Omien arkkujemme valmistuksen lisäksi yrityksellämme on pitkä perinne verhoomokäsityöstä. Yli 30 vuotta omissa tiloissaan toiminut verhoomomme viimeistelee lopputuloksen aina paikallisena käsityönä. Verhoilijamme auttavat haluttaessa suunnittelemaan täysin ainutlaatuisen lopputuloksen kuvaamaan vainajaa mahdollisimman arvokkaalla tavalla.

Kuljetukset

Oma hautausautomme hoitaa kuljetukset kaikkialla Suomessa, Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä.

Kuljetusten yhteydessä oma henkilökuntamme huolehtii aina vainajan arkkuun huollosta ja pukemisesta sekä järjestää toivoessanne hiljentymishetken arkun äärellä. Henkilökuntamme vastaa kaikista kuljetuksiin liittyvistä yksityiskohdista ehdottomalla kunnioituksella ja hienotunteisuudella.

Kuljetuksien yhteydessä voidaan huomioida myös erityistoiveet esim. reittivalinnoissa; niin toivoessanne reitti voi kulkea vaikkapa vainajalle merkityksellisten paikkojen kautta.

Tilanteen mukaan järjestämme myös tarvittavan määrän kantajia.

Kukat

Täyden palvelun kukkakauppana toimii yhteistyökumppanimme Fantasea. Toimistollamme on myös nähtävissä laaja kuvasto erilaisista suru- ja arkkulaitteista.

Kuolinilmoitus, ohjelma ym. painotuotteet

Toimistollamme voimme yhdessä suunnitella niin kuolinilmoituksen, hautajaisohjelman, kuin muutkin tilaisuuteen tarvittavat painotuotteet. Halutessanne voitte myös toimittaa valmiin aineiston PDF-tiedostona.

Valokuvaus

Yhteistyökumppanimme Kassatalon Kuvapörssi Oy tarjoaa mahdollisuuden ikuistaa hautajaistilaisuus kaikkine vaiheineen ammattitaidolla ja tilanteen edellyttämällä arvokkuudella. Järjestelyistä voitte sopia joko toimistollamme tai naapurissa Kassatalon Kuvapörssin Kari-Pekka Juurikkalan kanssa.

Hautakivet ja muistomerkit

Meiltä voitte hankkia niin uudet hautakivet kuin kaiverrukset, laatat, kultaukset ja entisöinnin jo olemassa oleviin muistomerkkeihin. Toimistollamme on nähtävissä erilaisia malleja niin kivistä, kaiverruksista kuin laatoistakin. Toimistollamme voitte suunnitella personaallisen hautakiven toiveidenne mukaisesti; hautaustoimistovirkalijamme toteuttavat toivomanne kaltaisen muistomerkin toimistollamme käytössämme olevalla suunnitteluohjelmalla. Muistomerkkitoimittajamme on Loimaan Kivi. Heidän sivuillaan voitte tutustua joihinkin hautakivimalleihin. Vanhojen muistomerkkien kunnostukset, lisäkaiverrukset ja muut työt hoitaa yhteistyökumppanimme Hautakivi ja Kaiverrus Korelin Oy.

Perhe- ja jäämistöoikeudelliset palvelut

Perhe- ja jäämistöoikeudellisissa asiantuntijapalveluissa yhteistyökumppaninamme toimii Asianajotoimisto Gauriloff Oy. Kuolemantapauksen jälkeen on tärkeää huolehtia kuolinpesän hallinnosta ja siihen kuuluvaan varallisuuteen liittyvistä oikeustoimista kaikkien osallisten oikeuksia ja toiveita kunnioittaen. Asiantuntijamme palvelevat teitä kaikissa kuolinpesän hallintaan liittyvissä kysymyksissä vainajan viimeisen tahdon ja oikeudenomistajien oikeuksien turvaamiseksi. Palvelumme avulla varmistatte, että tarvittavat toimenpiteet tulevat hoidetuiksi ja vaaditut dokumentit täyttävät näille asetetut vaatimukset. Palvelumme kautta saatte tukea prosessin kaikissa vaiheissa toivomassanne laajuudessa.